Kärkkäinen challenge

4 vuotta ago  •  By  •  0 Comments

Heinäkuun ensimmäisen viikonloppuna käytiin taas palju.eu joukkueella seikkailemassa. Tällä kertaa vuorossa oli 12 tunnin kisa Iissä. Joukkueessa meitä oli minun lisäksi Joni Haataja sekä kolmannen jäsenen viime hetken sairastumisesta johtuen 10 tuntia ennen starttia varamieheksi hommattu Jaakko Leppänen. Jaakko oli tulossa kisapaikalle ja kyseli joukkuetta, joten niin meille kuin hänellekin varamiehen paikka osui hyvin kohdalleen.

Itse kisa alkoi prologilla, jossa alkuun juostiin 1200m estejuoksu ja siitä siirryttiin rullaluistelemaan. Siinä piti yhdistää tauluista ja patsaista löytyviä nimiä ja vuosilukuja. Meillä jäi yksi taulu lukematta huolella läpi ja jouduttiin palaamaan samaa reittiä takasin. Yritettiin siinä löytyvät tiedot tietysti löytää muaalta ja siinä menikin aikaa. Lopulta kisan jälkeen selvisi että joku kohta oli mennyt väärin ja tunnin aikasakkohan siitä taas lävähti. No kisan aikana ei sitä tiedetty ja tultiin vaihtopaikalle 10 minuuttia Free adventuren jälkeen. Ainakin neljä muutakin otti samat sakot, joten prologi oli haastava sekä rangaistus kova.

Nopea vaihto ja täysillä rantaan ottamaan seuraavaa sakkoa. Rasti 1 oli sama kuin Rasti 10. Kapteenien kokouksessa sanottiin että Rasti 10:llä ei ole leimasinta. Joten nopeasti pääteltynä ei ykköselläkään. Tästäkin veti useampi joukkue ohi ja puolen tunnin sakko heilahti tällä kertaa. Järjestäjän oli pakko sakottaa sillä yksi joukkue kulutti 15 minuuttia palatessaan leimaamaan rastia. Melonnan alussa oltiin kuutisen minuuttia Free adventurea perässä ennen ensimmäistä melontarastia. Se olikin sitten haastava kun rasti oli rastiympyrän reunassa sekä edellä mennyt joukkue oli vahingossa katkaissut oksan mihin rasti oli kiinnitetty. Rastilippu ja leimasin löytyi veden alta 5 minuutin hakemisen jälkeen. Loppu melonta meni hyvin lukuun ottamatta 4-5 rastiväliä, jossa valittiin kierto meren kautta, joka oli jotain 9 minuuttia hitaampi kuin jokikierto. Matka oli pitempi ja vettä oli välillä niin vähän että kajakit ei kulkenut oikein mihinkään. Uinti questikin oli vielä melonnan loppupuolella. Vaihtoalueelle kannettiin kajakit rannasta 500m matka. 35km mittaisen melonnan sai siis suorittaa kanootilla tai kajakeilla. Meillä oli Hurma Groupilta nopea Seayak yksikkö sekä kaksikko, joilla suoritettiin melonta. Minä meloin alkumatkan yksiköllä ja Joni meloi nelos rastin jälkeen loput. Perässä sai kokoajan olla tarkkana että pysyy kaksikon imussa. Niinpä ojentajat alkoi krampata jo osuuden puolessa välissä, mutta onneksi merisuolalla siitä selvittiin.

Vielä ennen 80km pyöräosuutta oli quest, jossa ajettiin lyhyt matka tasapainolaudalla. Pyöräilyyn vaihdettiin varusteet nopeasti ja päästiinkin 1life joukkueen edelle nopean vaihdon ansiosta. Ekalla pyörärastilla saatiin vielä kasvatettua lisää etumatkaa heihin kun he juoksivat polkuosuuden ja me pyöräiltiin. Muutama muukin rasti siinä haettiin ennen kuin saavuttiin lossille. Myöhästyttiin n.5 sekuntia lossista, jotta oltais päästy suoraan yli. Lossilla ollut naisten joukkue vain nauroi meille ja kuittaili että hekin joutu odottaan lossia eikä ottanut meitä kyytiin. Seuraavan kerran lossi meni joen yli 15 minuutin päästä. Rannassa olleiden veneiden käyttö oli myös kielletty. Tässä otettiin maksimi aika eli 15 minuuttia turpaan ja perässä tullut 1life sai meidän tekemän 6 minuutin etumatkan kiinni. Samalla meni loputkin saumat taistella voitosta kun ero Free adventureen kasvoi puoleen tuntiin. Täysin järjetön rasti järjestäjän puolesta kun lossin takana oli vain yksi rasti jonka jälkeen tultiin lossilla takasin. Tässä pahimmillaan antaa 15 min tasotusta toisille joukkueille. Pyöräily tultiin ihan hyvin muutamaa pientä virhettä ja väärää reitinvalintaa lukuun ottamatta. Viimeisellä rastilla oli vielä pesäpallo quest, joka selvitettiin viidessä minuutissa osumalla palolla tauluun. Tämäkään rasti ei mennyt järjestäjän osalta ihan nappiin kun meidän jälkeen tulleet joukkueet eivät enää suorittaneet questia vaan leimasivat vain parkkipaikalla ja jatkoi maaliin. Meillä meni questiin n.9 minuuttia ja jos ei olis osuttu tauluun siihen olisi mennyt 5 minuuttia enemmän aikaa. Eli ei tämäkään nyt ihan reilua ollut että toiset joukkueet voittivat questillä melkein 10-15 minuuttia. Kierrettiin reitti toiseksi nopeiten, mutta sakkojen jälkeen sijoitus oli 4. Reitin puolesta kisa oli hyvä ja mielenkiintoinen, etenkin melonnassa oli paljon reitinvalintoja. Vähän huono maku jäi suuhun noista sakoista ja lossisekoilusta. Maalissa järjestäjän mukaan lossilla olisi saanut mennä kokoajan yli ja veneitä käyttää, mutta ennen kisaa ja lossilla asia esitettiin toisin. Ei kisaa ilman sakkoja teema palju.eu:n joukkueella jatkuu!

Submit a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.